Ulkosuomalaisten lasten kotiperuskoulu

Ulkosuomalaisten lasten kotiperuskoulussa ulkomailla asuvat suomalaislapset voivat etäopiskella Suomen peruskouluaineita. Kotiperuskoulun tavoitteena on pitää yllä ja kehittää lasten äidinkielen taitoja ja suomalaista kulttuuri-identiteettiä heidän asuessaan ulkomailla sekä helpottaa heidän sopeutumistaan takaisin suomalaiseen kouluun, kun perhe palaa kotimaahan. Kotiperuskoulussa voi opiskella kaikkia peruskoulun lukuaineita, mutta tärkein ja suosituin on äidinkieli.

Kotiperuskoulua käyttävät eniten ulkomailla väliaikaisesti asuvat suomalaisperheet. Tyypillisen kotiperuskouluperheen isä tai äiti on ulkomailla suomalaisen yrityksen, lähetysjärjestön tai ulkoministeriön lähettämänä työntekijänä. Hänen mukanaan uuteen asuinmaahan muuttavat myös puoliso ja kouluikäiset lapset. Vaikka lapset käyvät ulkomailla asuttaessa yleensä joko kansainvälistä tai paikallista koulua, Kotiperuskoulun avulla heidän äidinkielen taitonsa säilyvät ja kehittyvät ja ovi jää raolleen myös suomalaiseen kouluun.

Osa Kotiperuskoulun oppilaista on syntynyt ulkomailla ja asuu siellä pysyvästi. Heille Kotiperuskoulu on tervetullut yhteydenpitoväylä Suomeen, sen kieleen ja kulttuuriin. Yhteistyötä tehdään myös ulkomailla toimivien Suomi-koulujen kanssa.

Kotiperuskoulumateriaali sisältää oppikirjojen lisäksi opiskeluoppaat ja etätehtävät. Äidinkieltä ja kirjallisuutta voi opiskella myös verkkokurssilla. Verkossa eri puolilla maailmaa asuvat oppilaat ovat yhteydessä paitsi Suomessa asuvaan opettajaan, myös toisiinsa. Kotiperuskoulun toimisto sijaitsee Merihaassa, Helsingissä, ja sinne on koko perhe tervetullut tutustumaan etäopiskelumateriaaliin ja oppikirjoihin. Lähetämme materiaalin tarvittaessa postitse myös ulkomaille. Ilmoittautuminen on helpointa tehdä kotisivuillamme www.kotiperuskoulu.fi.

Ulkosuomalaisten lasten kotiperuskoulu on toiminut Kansanvalistusseurassa vuodesta 1975 lähtien ja se saa valtionapua Opetushallituksesta.


Lisätietoja:
Ulkosuomalaisten lasten kotiperuskoulu
Kansanvalistusseura
Haapaniemenkatu 7-9 B, 11 krs, FI-00260 Helsinki
Puh. +358-(0)207 511 505
kotiperuskoulu(at)kvs.fi
http://www.kotiperuskoulu.fi

  

…äidinkieli on erottamaton osa meitä. Muut kielet ovat kuin päällystakkeja, jotka voimme riisua ja pukea päälle tarpeen mukaan… ne eivät koskaan korvaa ihoamme.

Tove Skuttnabb-Kangas, 1988.

 
 
© Suomi-koulujen tuki ry. 2010