logo
OPS-suositus

Kokouksen alussa saatiin kuulla viikkoa aiemmin kokoontuneen ohjausryhmän antama palaute. Ohjausryhmä oli vaikuttunut siitä, kuinka pitkällä opetussuunnitelmasuositustyö (OPSS-työ) jo on. Ohjausryhmä oli paneutunut OPSS-luonnokseen huolella ja esitti useita rakentavia kommentteja. Opetussuunnitelmasuositusta ryhmä luonnehti kunnianhimoiseksi ja paikoitellen vaativaksikin. Suomi-kouluissa kuitenkin myös kotien merkitys korostuu kielen oppimisen tukemisessa, ja tämä näkökulma pyritään myös OPSS:ssa ottamaan huomioon.

Seuraavaksi kokouksessa käytiin luonnosta läpi kappale kappaleelta ja samalla huomioitiin kotitehtävinä tuotetut uudet kohdat sekä ohjausryhmän toivomat tarkennukset ja lisäykset. Luonnoksesta tällä hetkellä puuttuvasta kirjallisuusosiosta keskusteltiin uudestaan ja kuultiin, että Heidi Vaarala on käytettävissä lisätukena suosituksen laatimisessa. Päätettiin kutsua hänet työryhmän jäseneksi ja kysyä häneltä, ehtisikö hän  laatimaan jonkin verran materiaalia kirjallisuusosioon jo ennen elokuun koulutuspäiviä. Samalla sovittiin, että OPSS hyödyntää laajaa kirjallisuuskäsitystä ja painottaa kirjallisuuden merkitystä kielen oppimisessa.

Kokouksessa tarkennettiin myös elokuun koulutuspäivien ohjelmaa ja pohdittiin, miten koulutuspäiville osallistuvat voivat kommentoida OPSS-luonnosta ja tuoda parhaiten omia näkemyksiään esille. Sovittiin, että luonnos lähetetään kesän aikana sähköpostitse kaikille niille, jotka ovat vahvistaneet osallistumisensa koulutuspäiville. Koulutuspäivillä on mahdollista kommentoida luonnosta paitsi ohjelmaan kuuluvien keskustelujen ja ryhmätöiden aikana myös esille laitettavalla luonnostaululla. 

Kokouksen lopuksi sovittiin vielä työryhmän uudet kotitehtävät, joiden tulee olla valmiit 16.6. Näiden kotitehtävien valmistuttua Helena Korpela laatii OPSS-luonnoksen, jota koulutuspäivillä esitellään. Syksyn ensimmäisessä kokouksessa, 25.8.2014, huomioidaan koulutuspäivillä saadut kommentit, ja sen jälkeen luonnos voidaan lähettää etäjäsenille kommentoitavaksi.