Miltä tuntuisi viedä lapsi aamuisin hoitopaikkaan, jossa tunnelma olisi rauhallinen, päivästä toiseen samana pysyvä? Tuttu hoitaja ottaisi lapsen vastaan, ja keittiöstä lehahtaisi puuron tai valmistuvan lounaan tuoksu. Lapsia olisi hoitajaa kohden neljä. Päiviin kuuluisi turvallinen rytmi: askartelua, laulamista, unta ja paljon ulkoilua. Hoitajalla olisi aina aikaa jutella päivän kuulumisista ja lapsen voinnista.
Ei, en kuvaile yksityistä ja hintavaa luksushoitopaikkaa, vaan kunnallista perhepäivähoitoa. Sen annista perheemme kolme lasta ovat nauttineet nyt yhdentoista vuoden ajan.
Järjestelmä on loistava. Pieni lapsiryhmä vaikuttaa suoraan sairastelun vähyyteen ja matalaan melutasoon. On olemassa yksi vakituinen hoitaja ja koti hoitopaikkana. Virikkeitä löytyy metsästä, askartelu- ja musiikkituokioista sekä muutamalta vuoden aikana tehtävältä retkeltä.
Miksi tätä hoitomuotoa ei edes mainita, kun käydään jatkuvaa ärhäkkää polemiikkia lasten päivähoidosta? Miksi päivähoito esitetään synonyymina päiväkodille?
En väitä, etteikö ongelmia voisi ilmetä. Monet kunnalliset hoitajat ovat kuitenkin alalla niin pitkään toimineita, että heidän työmoraalinsa on kova. Lisäksi toimintaa ohjaa perhepäivähoidon ohjaaja, ja solmuja voidaan aina keskustelemalla aukaista.
En myöskään missään nimessä arvostele päiväkoteja enkä halua asettaa näitä kahta erilaista hoitomuotoa vastakkain. Kukin perhe taaplaa tyylillään. Päiväkodeissa tehdään ammattitaitoista työtä usein uupumisen rajoilla.
Perhepäivähoidon tukeminen kuitenkin helpottaisi kokonaistilannetta, kun osa lapsisumasta purkautuisi sen piiriin. Ongelmana on vain se, että nykyisen hoitajapolven siirtyessä eläkkeelle uutta väkeä on ilmeisen vaikea saada tilalle. Moniko nykynainen enää lähtee työhön, jossa palkka ei päätä huimaa eikä kahvitaukoja juuri ole – ja jossa työtä tehdään omassa kodissa? Paikoittain kunnallisista perhepäivähoitajista on huutava pula.
Paikoittain taas päiväkoteihin on pitkät jonot, ja perhepäivähoito ei syystä tai toisesta innosta vanhempia.
Ongelmana on se, että yhteiskunta ei panosta tähän hoitomuotoon ja miltei sataprosenttisen naisvaltaiseen alaan tarpeeksi.
Heitänkin pallon päättäjille ja liitolle. Tehkää perhepäivähoitajan työ houkuttavaksi koulutuksen, alan mainostamisen ja edes kohtuullisen palkan myötä!
Tekijöitä varmasti löytyy nuoremmastakin polvesta, jos työehdot vain kohenevat. Hyötyjinä ovat yhteiskuntamme pienimmät.
Muokattu Kati Launiksen mielipidekirjoituksesta, Helsingin Sanomat 14.11.2008